tiistai 23. huhtikuuta 2013

LIVE: The Post @ Bar Kuka (Krapulapop/21.4.2013)


On sunnuntaipäivä ja kello lähentelee kuutta. Aurinko paistaa, ulkona on lämmin, minulla ei ole krapulaa ja olen kävelemässä kohti Bar Kukaa. Kuudelta on luvassa livemusiikkia, jota tarjoaa The Post. Astun baarin ovesta sisään ja kävelen tiskille tilaamaan mustan kahvin. Olen aiemmin suhtautunut varauksella ajatukseen sunnuntaikeikoista, mutta ainakin näin varhaiseen kellonaikaan hyvässä seurassa kuumaa kahvia hörppien tämä livesunnuntaikonsepti tuntuu toimivan oikeinkin hyvin. Henkilökohtaista fiilistäni tukee se, että Bar Kukassa on ihan kohtuullisesti yleisöä sunnuntaipäivästä ja bändin nimettömyydestä huolimatta.



The Post soittaa pehmeän täyteläistä, soundiltaan melko tyypillisen 2010-lukulaista indiepoppia, jossa Mewmäinen melodiankuljetus kohtaa lämpimänpörröiset fenderkitarat ja niin ikään lämpimänpörröiset syntikkasoundit. Laulaja-kosketinsoittaja Oiva Ristimäen persoonallinen lauluääni on kirkas ja miellyttävän puhdas. Ääni on hyvällä tavalla klassinen. Se ei ole perinteisen pop.

The Post perustettiin puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa. Soittajien musiikkikoulutustaustan kuulee: yhteensoitossa ei ollut moitteen sijaa, minkä lisäksi biisit tuntuivat harkiten sovitetuilta. Erityisesti bändi osasi hyödyntää kahta kitaristiaan esimerkillisesti. Vaikka kumpikin kitara soitti pääsääntöisesti eri juttuja kuin toinen, eivät ne missään kohtaa hyppineet toistensa varpaille.

Bändin lavaolemus oli melko ilmeetön. Ei se ollut suoranaisesti anteeksipyytelevä, mutta hieman ujo ja kainosteleva vaikutelma yhtyeen esiintymisestä jäi. Pieni keikkapaikka toki rajoittaa mökän ja heilumisen määrää, mutta silti kaipasin The Postin esiintymiseen lisää energiaa ja vauhtia. Lyökää niitä soittimia kun se biisiin istuu! Heilukaa ja hymyilkää silloin kun siihen on aihetta! Vakuuttakaa yleisönne siitä, että teillä on lavalla kivaa.



Bändin biisirosterista löytyy pari täsmähittiä, joiden tahtiin kelpaisi indiekansan tanssahdella, kunhan bändi saisi itsensä ja sitä kautta yleisönsä kunnolla innostumaan. Se että bändi soittaa poppia ei tarkoita, etteikö lavalla voisi saada kunnon säpinää aikaiseksi. Tästä esimerkkinä vaikkapa Rubik, jonka laulaja Artturi Taira vauhkoaa lavalla kuin viimeistä päivää, vaikka bändi soundeiltaan edustaakin köykäisempää laitaa. Alta löytyvä video näyttää aika hyvin mitä ajan takaa.



Vaikka esiintymisessä onkin vielä varaa kehittyä, ovat perusasiat eli biisit kunnossa. The Postin parhaimmat biisit ovat oikein tarttuvia ja toivat hymyn huulille. On mukavaa kuulla bändiä, jolla on korvaa hyville laulumelodioille. Persoonallisen laulajan ja hyvän yhteissoiton voimin The Postin on mahdollista saada aikaan kauniita asioita, joten järkätkääpä itsenne bändin seuraavalle keikalle, eikös juu?

The Post on:
Lassi Övermark - kitara
Walter Metsärinne - kitara
Oiva Ristimäki - laulu, urut ja syntikat
Aleksi Öyry - basso
Lauri Pekkarinen - rummut
/Pyry

1 kommentti:

  1. Yhtyeen nimi kohillaan ja ainakin ekan videon perusteella myös materiaali ja soittotaito, mutta loppujen lopuksi kaikki on siitä karismasta ja läsnäolosta kiinni. Jos yleisöön ei ota kontaktia, yleisö ei ota kontaktia. Näissä tilanteissa esiintymisistä tulee yhden tekeviä. Varmasti loistavaa kamaa levyltä, mutta toimiakseen livenä yhden jäsenen tulee hankkia päihdeongelma ja toisen joutua kodittomaksi. Nyt jätkillä tuntuu olevan vähän liian turvallinen meininki.

    VastaaPoista