keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ohikulkijat: Hiekkamyrsky EP

(Kuva: Ohikulkijat / facebook.com)

Raumalaislähtöisen Ohikulkijat-yhtyeen Hiekkamyrsky EP ilmestyi jo tammikuun lopussa, mutta levy on nyt syksyn alkavan pimeyden myötä ajankohtaisempi kuin koskaan. Neljän kappaleen kokonaisuus on väkevätunnelmainen sukellus valtameren pohjaan, valtameren joka on täynnä ristiriitaisia tunteita, nostalgiaa ja ahdistusta.

Ohikulkijoiden kappaleet ovat melodisesti oivaltavia, tuoreen kuuloisia suomirock - punoksia joiden soundimaailma kumartaa kultaiselle 1980-luvulle. Kappaleisiin löytyy joka kuuntelukerralla uusi tulokulma, jota ei aiemmin tullut ehkä huomanneeksikaan. Levy vaatii useamman kuuntelukerran sillä ensimmäisellä kuuntelulla koko melodiarihmasto ei ehdi avautumaan sen ansaitsemalla tavalla. Yhtye yhdistää toisiinsa näennäisen vaivattomasti murskaavan urbaanin ahdistuksen ja popkoukkujen hitikkyyden, tuoden mieleen genren manchesterilaisen kuninkaan The Smithsin. Tekee mieli tanssia vaikka masentaa. 

Ohikulkijoilla on kyky välittää intensiiviset tunnetilat kuulijalle, ja välillä lähes lakonisen minimalistisesti esitetyt sanoitukset käsittelevät muun muassa vieraantumisen tunnetta, turhautumista ja kaipausta. Levy tiivistyy täydellisesti erääseen lähiaikoina törmäämääni lausahdukseen, Ne perdez pas la bonne douleur - älä menetä hyvää surua. Levyn huippuhetkiä ovat tanssihitti Revin ruohoa sekä levyn päättävä, herkästä nostalgiasta ammentava Mennään metsään.

Livenä Ohikulkijat on viimeisimmän Kirjakahvilan keikkansa (21.8) perusteella vielä repivämpi ja väkevämpi kuin levyllä. Mielenkiintoinen ja muuntautumiskykyinen bändi, jonka tekemisiä kannattaa ehdottomasti jäädä seuraamaan. 

Kuuntele / lataa Hiekkamyrsky EP kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Yhtyeen Facebook-sivu

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Klustermus 2014


Tulevana lauantaina 7.6. raikaa Raumalla taas, kun länsirannikon kiinnostavin altsufestari Klustermus järjestetään vapaaehtoisvoimin kahdettatoista kertaa. Festivaalin ohjelmisto on sen verran mielenkiintoinen, että tärppinä voisi oikeastaan nostaa minkä tahansa festivaalilla esiintyvän artistin.

Seuraavassa kuitenkin pieni otanta keikoista joita itse odotan oman bändin lisäksi:

Musta Valo. Aiemmin tässä blogissa hehkutettu yhtye tykittää satakuntalaisella pieteetillä dramaattista poprockia. Toivottavasti keikalla kuullaan tulevan toisen albumin uusia kappaleita. 



Teppo Vapaus. Teppo Vapaudesta en tiedä toistaiseksi muuta kuin kappaleen Ei Muita Sääntöjä. Mikä biisi! Jytää yhtä kovaa kuin varhaisnuoruuteni CMX.



Hopeajärvi. Musiikkimedian ja bloggareiden hehkutuksesta huolimatta kuulin Hopeajärveä ensimmäistä kertaa vasta viime viikolla. Kappale Lasinalunen on melkoinen korvamato ja hitti, ja Hopeajärven kiero meininki on vähintään tsekkaamisen arvoinen. 

Hangman's Voodoo. Turku Rock Academysta ponnistava Hangman's Voodoo soittaa tyylipuhdasta ja energistä rokkenrollia. Erästä yhtyeen keikalla ollutta kuulijaa lainaten, "Hangman's Voodoo on bändi jollaiseksi jokainen glamrockgenren rokkari yrittää yltää." Ruisrockissakin tänä vuonna esiintyvä, livenä tiukkaakin tiukempi yhtye aloittaa Klustermuksen showlla jota ei kannata jättää väliin.



Klustermus on edelleen ilmainen festivaali, ja omia eväitäkin saa ottaa mukaan. Kannattaa kuitenkin varata käteistä vapaaehtoiseen pääsylippukolehtiin sekä merchandisen haalimiseen.

Mikäli olet vielä kyytiä vailla, niin Turun elävän musiikin yhdistys Telmu Ry järjestää bussikyydin Turusta Raumalle ja takaisin. Lisäinfo täällä.
 

tiistai 18. helmikuuta 2014

Syömisen äänet

 
Syömisen äänet on yksi väkivaltaisimpia orkestereita jonka tiedän. Yhtyeen ensimmäisestä, haarukoita korviin sörkkivästä C-kasetista ei saa juurikaan selvää. Äänivalli purkautuu särkyvänä syöksykierteenä, ja koko teos muistuttaa epäilyttävästi enemmän äänitemuodossa toteutettavaa performanssia kuin olemassaolevan yhtyeen ensimmäistä albumia.

Yhtyeen sielu on O. Nyströmin kerrassaan ilmiömäiset lyriikat. Jokainen kappale on jo syntyessään klassikko: Eija on sulautunut maailmansieluun, Polkupyöränavain, Kaukana siintää kansaneläke.. Yhtye tavoittaa jotain siitä minkä Suomen Talvisota 1939-1940 jätti jälkeensä, kaivautuen syvälle alkuvoimaisen suomipunkin ytimeen. Post-etuliite on liian köykäinen käytettäväksi näiden kappaleiden edessä.

Bändin äänipaletti on varsin mielenkiintoinen. A. Manzosin vanhojen soittimien hautuumaalta eli Ekotorilta hankkima Yamaha on pakotettu uudelleen eloon kitarapedaalin läpi survottuna. Haljenneet rumpupellit iskevät kylmäävää klangia, ja Nyström huutaa kaiken päälle arkitodellisuudesta kumpuavia teesejä kuin 2010-luvun ilmestyskirjaa.

Elämä on ansa

ulkona palosireeni pakenee
huutaen palavaa maailmaa
ääni karkaa kauemmaksi minä istun lähemmäksi
taulun taakse porattua reikää

en ole yksin
mikroaaltouunin
sisään on syntynyt biosysteemi
rihmasto karkaa kauemmaksi 
lattia tulee lähemmäksi
elävää luontoa

minä olen vaarallinen
sillä minä tiedän totuuden
suojelen sitä säilön sen
kanssani se on turvassa
asia on arkaluontoinen

ikkuna on peili
sen takana seisoo vastavakoilutoimiston henkilökuntaa
maailma karkaa kauemmaksi
kuvani tulee lähemmäksi
mustuaista sarveiskalvoa lasiaista ja mykiötä

ne jaksavat yrittää
eteiseen syntynyt vuori todistaa sen
huhuilevat postiluukusta pudottelevat ansojaan
vaikka ne tietävät että minä tiedän
mitä kuivuneen painomusteen koskettelu
tekee ihmisen immuunijärjestelmälle 

Syömisen äänet on melkoinen live-elämys, joka on nähtävä mieluiten sanoituslappu kädessä ja ihan oikeasti ne korvatulpat korvissa. Yhtye äänittää parhaillaan uutta levyä, joka tulee varmasti olemaan yhtä hämmentävä ja omalaatuinen merkkiteos kuin edeltäjänsäkin.

Syömisen äänet
Soundcloud


torstai 9. tammikuuta 2014

Polar Bears Eat Ecstasy


































Polars Bears Eat Ecstasy soittaa juuri sellaista altsurokkia jota sinäkin haluaisit soittaa: genrerajoista piittaamatonta luovaa tykitystä. Jos jokin bändi tuo takaisin kesän arvaamattomat, nousuhumalaiset iltapäivät niin tämä.

Äärimmäisen DIY yhtye luovii esimerkillisesti paskuuden ja nerokkuuden, punkin ja popikkuuden välimaastossa tehden tinkimättömästi omaa juttuaan. Minimalistisissa punkrykäisyissä on hitikkyyttä ja samanlaista huolettomuutta kuin vaikka Violent Femmesin Blister In The Sunissa. 

PBEE haastaa tuoreella tavalla klassiset punkbändit mm. omalaatuisilla sovitusratkaisuilla. Esimerkiksi Bangladeshin kitaraväliosa on odottamaton ja käsittämättömän cool, siinä missä tuorein sinkku Oh Honey onnistuu sekin hämäämään näennäisellä yksinkertaisuudellaan ennen timanttista väliosiota kappaleen loppupuolella. Erityismaininta myös sanoituksista, jotka ovat oikealla tavalla effortless.

Jääkarhut ovat ehdottomasti enemmän live- kuin studiobändi, niin kuin jokaisen aidon punkbändin kuuluisi ollakin. Mikäli yhtyeen eturivi osaisi vapautua lavalla vielä vähän enemmän, niin erinomainen sellainen.