torstai 24. lokakuuta 2013

Murmuüre: s/t



FFS:n päälinjauksesta poiketen teemme tänään syrjähypyn Ranskaan erityislaatuisen levyn tiimoilta.

Ranskalaisen Murmuüren ensimmäinen pitkäsoitto on ambientia black metal ja post -mausteilla. Kuusi erilaista kappaletta sulautuvat mustaksi aalloksi, joka peittää kaiken alleen. Täydellinen alkavan marraskuun soundtrack, siis.

Levyllä kuultava materiaali pohjautuu vuonna 2006 äänitettyyn tunnin kitaraimprovisaatioon. Improvisaatiosta valikoidut palat päätyivät levyn pohjaksi ja sävellysten suunnannäyttäjiksi. Albumin työstäminen miksauksineen ja sovituksineen kesti kolme vuotta.

Livenä soitetut rummut ja ohjelmoidut sähkörummut istuvat yhteen siinä missä alun Carmina Burana - viite, 500 vuotta vanhan astrologisen kellon klangi ja hyönteisetkin. Kitararaitoja on pätkitty ja yhdistelty, synabasso murskaa kaiken alleen, vokaaleja tuskin erottaa eri kerrostumien joukosta. Vokaalit ovat äänitetty "katharsisessa transsissa", pyhässä paikassa keskellä metsää mini-disc nauhurilla. Pakanallisuus ja yhteys luontoon liittävät albumin löyhästi black metallin jatkumoon. Kokeelliset mustavalkoiset kauhuelokuvat ovat saaneet tässä soundtrackinsa.

The whole guitar improvisation of the record ... must carry some of these years of musical frustration, breaking free from it. The original idea was to make something suffocatingly organic, that would literally feel like having your mouth full of earth ; I think the desire emerged after I watched that movie, "Begotten". Then the thing evolved and I added more colors, more coldness and more structure. I played around a lot of ideas: the cycle of seasons, the cycle of life, the earliest archetypal gods, etc… and did all sorts of experimental sorcery inside and around the record. It's a mess, I don't want to stick too much definitions or restrictive concepts on it, you have to figure it out for yourself.

I've put so much in it that it will be hard to match, and there would be no point in doing something more just for the sake of it.  

Murmuüren esikoinen on äänitaidetta joka jakaa kuulijat selvästi kahtia.  Joko tähän jää kiinni, tai tämän skippaa liian intensiivisenä äänisaasteena. Intensiivinen levy todella on: ääriään myöten täyteen tuutattu, painostava. 

Taidetta vai pelkkää meteliä? Kuuntele itse.



Murmuüren kotisivu, facebook

lauantai 19. lokakuuta 2013

Live: The Escapist, 1981, Dead Moose, United And Strong

Kaksi keikkatapahtumaa, yksi perjantai-ilta ja vaikea valinta. Aavikko, suitsutettu Hopeajärvi sekä Oranssi Pazuzu vs. ennalta tuntemattomien punkbändien iltama. Jalat johdattivat lopulta kirpeän ja pimeän syysyön läpi hiljaiselle sisäpihalle, joka ei antanut mitään merkkejä siitä että siellä olisi yhtään mitään, saati sitten livemusiikkia. "Private" -kartonkikyltillä varustetun oven takaa löytyvä pyöräkellari oli muuttunut keikkapaikaksi, pyörän renkaat katossa ja led-valot ikkunoissa. Mieleen muistui edesmennyt TVO sekä suosikkikeikkapaikkani, squat La Miroiterie jonka kellarimaisissa tiloissa hurmiolliset punktanssit lähtivät täysin käsistä. 

Illan avasi The Escapist Jyväskylästä. Yhtyeen soundi kuulosti oppikirjamaisen pätevältä punktahkoamiselta, joskin sävellykset olivat polveilevia ja mielenkiintoisempia mitä monella muulla. Kappaleiden c-osiot olivat huomionarvoisen mehukkaita, rumpali ja basisti osoittautuivat tyylitajuiseksi rytmikaksikoksi. Parhaimmillaan The Escapist olikin instrumentaaliosioissa, sillä laulajan ääni kuulosti välillä punkmuottiin pakotetulta: ääni uupui huutamisesta keikan puolivälissä.



Seuraavaksi vuorossa oli 1981. Livenä 1981 kuulosti popikkaalta jenkkipunkilta, siinä missä In the Dead of the Night - seiskalla bändi kuuluu ammentavan enemmän brittiläisestä perinnöstä. Jos (punk)yhtyeessä on enemmän kuin kolme jäsentä, muutun epäluuloiseksi. Mihin niitä muita jäseniä tarvitaan? Odotan yli kolmen jäsenen yhtyeiltä jotain todella erikoista ja mieleenpainuvaa. Kaksi laulajaa oli näppärän kuuloinen ratkaisu, ja popmelodiat svengasivat. Lavaesiintyminen itsessään oli eleetöntä shoegazingia.




Illan kolmas yhtye, myöskin jyväskyläläinen Dead Moose oli lähempänä klassista kolmisointupunkkia mitä kaksi aiempaa. Suoraviivaiset mättöbiisit olivat sellaisia joita kellarissa voisi luulla kuulevansakin. Meininki oli hengästynyt ja hyvä, mutta silti muistan keskittyneeni ihailemaan kitaristin komeaa Orangen styrkkaria. 



 

Keskiyön jälkeen iltamat päätti saksalainen United And Strong, jolle Turku oli pohjoisen kiertueen viimeinen keikkapaikka. Hardcorepunkia soittava UAS herätti mielleyhtymiä nu-metallista hiphopiin. Soittajien muuvit olivat sellaisia kuin kunnon hc-bändiltä saattaa odottaakin. Kantaaottavat sanoitukset, jumalaton äänivalli, intensiivinen lavapreesens ja pyöräkellari kohtasivat tavalla joka jätti jälkeensä tyhjän olon ja katharsiksen: musiikki murskasi kaikki aggressiot ja todella puhdisti kuulijansa. 



Kaikinpuolin Aurinkotehtaan keikkailta oli todella positiivinen yllätys. Keikkapaikkana tila on ainutlaatuinen ja toimiva, yömyöhään avoinna ollut kirppari oli hauska soundcheckien välinen luuhauspaikka. Seitan-toasteja unohdin maistaa, damn. 


Käykääpä tsekkaamassa tämä paikka.
Seuraavia tapahtumia A-tehtaalla mm.:
6.12 Famine Year, Ravage Ritual, Büfo, Väistä!
7.12 The Kolmas, Verde, Vanhala, Grainless