Ohikulkijat: Hiekkamyrsky EP

(Kuva: Ohikulkijat / facebook.com)

Raumalaislähtöisen Ohikulkijat-yhtyeen Hiekkamyrsky EP ilmestyi jo tammikuun lopussa, mutta levy on nyt syksyn alkavan pimeyden myötä ajankohtaisempi kuin koskaan. Neljän kappaleen kokonaisuus on väkevätunnelmainen sukellus valtameren pohjaan, valtameren joka on täynnä ristiriitaisia tunteita, nostalgiaa ja ahdistusta.

Ohikulkijoiden kappaleet ovat melodisesti oivaltavia, tuoreen kuuloisia suomirock - punoksia joiden soundimaailma kumartaa kultaiselle 1980-luvulle. Kappaleisiin löytyy joka kuuntelukerralla uusi tulokulma, jota ei aiemmin tullut ehkä huomanneeksikaan. Levy vaatii useamman kuuntelukerran sillä ensimmäisellä kuuntelulla koko melodiarihmasto ei ehdi avautumaan sen ansaitsemalla tavalla. Yhtye yhdistää toisiinsa näennäisen vaivattomasti murskaavan urbaanin ahdistuksen ja popkoukkujen hitikkyyden, tuoden mieleen genren manchesterilaisen kuninkaan The Smithsin. Tekee mieli tanssia vaikka masentaa. 

Ohikulkijoilla on kyky välittää intensiiviset tunnetilat kuulijalle, ja välillä lähes lakonisen minimalistisesti esitetyt sanoitukset käsittelevät muun muassa vieraantumisen tunnetta, turhautumista ja kaipausta. Levy tiivistyy täydellisesti erääseen lähiaikoina törmäämääni lausahdukseen, Ne perdez pas la bonne douleur - älä menetä hyvää surua. Levyn huippuhetkiä ovat tanssihitti Revin ruohoa sekä levyn päättävä, herkästä nostalgiasta ammentava Mennään metsään.

Livenä Ohikulkijat on viimeisimmän Kirjakahvilan keikkansa (21.8) perusteella vielä repivämpi ja väkevämpi kuin levyllä. Mielenkiintoinen ja muuntautumiskykyinen bändi, jonka tekemisiä kannattaa ehdottomasti jäädä seuraamaan. 

Kuuntele / lataa Hiekkamyrsky EP kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Yhtyeen Facebook-sivu

Musta Valo: Uusi aika on täällä

Satakuntalainen Musta Valo on yhtye, joka on todella saanut sukeltaa syvälle namedroppingin aallonpohjaan. En muista lukeneeni ainuttakaan kirjoitusta yhtyeestä ilman vertauksia suomenkielisen runorockin pioneereihin, mikä saattaa olla imartelevaa mutta toisaalta myös sääli. Levyn soundimaailma on tosin tunnistettavissa Kaakao - tuotokseksi jopa siinä määrin, ettei Maj Karman Kauniiden Kuvien mainitsemiselta voi välttyä.

Uusi aika on täällä on moniulotteinen levy. Maalailevista tunnelmista yhtye saattaa hetkessä kaahata post-punkin laitamille, ja melkein minimalistinen, alkuvoimainen ote vetää mukaansa. Esimerkkinä aggressiivisen äänivallin rakentava Kehä tai hitikäs Matkalaukut, jota on lähes mahdoton kuunnella paikallaan. Myös eteeriset, suureellisesti kaartavat balladit ovat hallussa, ja Kello sata osoittaa ettei hidastempoinen missään nimessä tarkoita mielikuvituksetonta tai tylsää. Ainoa särö jatkumossa on popralli Ääliö, joka tuntuu irralliselta suuren draamankaaren keskellä. 

Musta Valo on debyytillään vimmainen, turhautunut, melankolinen, romanttinen, raastava, raukea, melodramaattinen, epätoivoinen, odottava, uhmakas, viipyilevä, kärsimätön. Tunneskaalaltaan siis täysin nuorten aikuisten moodswingien soundtrackiksi sopiva teos, myös teksteiltään. Kappaleiden tarinoihin on helppo päästä kiinni, ja se lieneekin yksi bändin suurimmista vahvuuksista. Vaikuttaa muuten siltä, että vain satakuntalaiset sanoittajat käyttävät nerokkaasti hyväkseen kirjakielen ja puhekielen välisiä sävyeroja luoden korosteisia suhteita lauseiden sisälle.

Musta Valo täyttää tyhjiötä suomenkielisen alternativerockin kentällä, ja yhtye on tuoreempi ja enemmän vereslihalla mitä kollegansa. Erityismaininta upeista musiikkivideoista.

www.mustavalo.com

Postilaatikko, osa 1

Postilaatikko -sarjassa ruodimme niitä sähköpostista löytyneitä demoja joista ei syystä tai toisesta tullut kirjoitettua sen suurempaa juttua. Vaikka käsittelemme postilaatikon antia hyvin pintapuolisesti kaikesta mieleen tulevasta roskasta ammentaen, on tarkoituksena näin taata demoja lähettäneille edes jonkinlainen palaute ja näkyvyys.

Arpian kotisivut

Pyry: No niin, eli mistäs alotetaan?

Minna: Järjestyksessä?

P: Käy. Alotetaan vanhimmasta? Se olisi sitten Arpia. Rakkauden kartta ja Mustat sukat. Jälkimmäisellä on ainakin lupaava nimi. Ainakin toi videobiisi Rakkaus oli semmosta kahdeksasosamenoa, ettei kauheasti lämmittänyt.

M: Hmm. Sisäsiistiä, mautonta mutta turvallista. Veikkaan että uppoaa samaan kuulijakuntaan joka diggaa Olli Lindholmia, Lauri Tähkää ja sellaista. Nimestä tuli heti mieleen yläasteen bändiviritelmät...

P: Rakkauden kartta kuulostaa kieltämättä paremmalta. Mut hyi että, miten autotune vinkuu. Yksi juttu mitä en ole koskaan ymmärtänyt, on se että miksi bändit, joilla on ihan mukiinmenevä laulaja ainakin noin vireen puolesta, turvautuvat siihen saatanan tunetukseen...

M: Ymmärrän että toi nimi on varmaan joku viittaus siihen miten elämänkokemukset karttuu ja arvet jää ja niistä oppii ja jne, mut se ei silti pelasta. Nimi ei jää mieleen.

P: ...hyi. Toisen biisin tunet kuulostaa vielä pahemmalta.

M: Arpian musiikki korreloi täydellisesti promomailia: mukiinmenevä, mutta suhteellisen persoonaton tusinaviesti.

P: No toisaalta eivätpä lässytä mitään ylimääräistä. 

M: Kolmekymppisten suomirokkidiggareiden loverokkia!

P: Mut jos tästä jotain hyvää ettii, niin ainakin videon perusteella livesoitto kulkee ihan tiukasti.

M: Tästä tulee mieleen semmoinen perus suomimeininki, semmoinen satuhäät-citymarket -akseli. Juodaan saunabisset, "on kartta rakkauteen.."

P: Haha!

M: Mut Rakkauden kartta on ihan tykki tanssibiisi. Miksei. Huittisten Sininen karhu, ruotsinlaiva.. Mua kiinnostaisi tietää mitä tässä pojat ovat hakemassa, tai miten itse kuvailisivat omaa musiikkiaan. Tää on jotenkin jännästi Tähkän ja suomihevitiluttelujen välissä.

P: Kaiken keskiössä on taas, riittääkö Jarin, Jaken, Caken (lol) ja Jäken (lmfao) karisma Radio Novan soittolistoille, sillä ainakin omaan makuuni musasta se kaivattu särmä jää uupumaan.

M: Mun mielestä tää on ihan täydellistä radiomusiikkia. Ei sen kummemmin jää mieleen.

P: Kaipa tämä joillain tanhulavoilla voisi olla ihan haluttua. Itse huudan ehkä kuitenkin: seuraava! Sori pojat. 

M: "Alennuksessa parisuhde yksipuolinen?" Mitä sanoin satuhäistä ja citymarketista..

P: Näin se tuntuu menevän.

M: "Sinua en saa minuun uskomaan"

P: Hehe. 

M: Tässä kun facebooksivua katselen niin onpas ysäri. Yö! Hei ja näiden levy on citymarketissa myynnissä! cool

P: Heh. No sillä mennään. Mennään me eteenpäin, eikö? Seuraavana vuorossa olisi Krtek. Onkohan tää nyt raumalainen bändi? Ainakin biisit on äänitetty siellä. Maili ei muuhun viittaa.

Krtek

Facebook
 

M: Mä en tiedä miksi, mutta mulle tuli ensimmäisenä mieleen Refused, vaikka onhan se ehkä vähän kaukaa haettu referenssi.

P: Ainakin paksusti pörisee. Hauska soundi. Mulle tulee mieleen ihan At the Drive-In.

M: Kiinnitin heti myös huomiota samaan surraukseen. Mulle ehkä jo liian säröpullaa.. Tykkään tosta että on nyansseja. Helinää ja surinaa omissa osioissaan.

P: The Architecture of Slumsin ja Hollandin spoken word -chillailut on ihan kuin Relationships of Commandilta.

M: Otanpa muuten säröpullakommentin takaisin toisen kappaleen kohdalla.

P: Onhan tää lo-fi-meininkiä, mut mun mielestä se vaan pukee musiikkia. oho. Hollandin lopussa rumpali panee oikeen tykittäen. Jäätävä jylläys päällä.

M: oho. Holland on kyllä mahtihitti.

P: Sillä onkin eniten kuunteluja. Kyllä tätä ihan hyvin kuuntelee. Keikalla huojuisin tuopin kanssa siinä jossain yleisömeren keskivaiheilla. Paitsi jos tuoppi läikkyy, sitten otan askelen taakse. Kyllä toi bändin oma post-hardcore -kuvaus osuu kohdilleen.

M: Kuulen tän Refused-filtterin läpi

P: Mä en kuule Refusedia, jännä juttu.

M: Jotenkin en osaa päättää mitä mieltä oon laulusoundista. Menee siinä rajoilla, välillä mietin että eih, välillä taas että kyllähän tää soljuu.

P: Perisuomalainen ääntämiskysymys nostaa päätään: vähän on tankeroa, mutta haittaako se? Laulajalla on hiukan Disco Ensemble - vibat.

M: On kyllä. Mua taas enemmän mietityttää ihan vaan äänen sointi. Mut oikestaan yllättävän hyvä.

Hollandille iso peukku.

P: Ainakaan ei ole sitä autotunea. nih!

M: Muut eivät tarttuneet kiinni yhtä hyvin. Mut Krtekillä on selkeästi jotain omaa tarjottavaa.

On tässäkin muuten, ainakin mulle, hankala nimi.

P: Suomen kamaralle ainakin. Krtek. Sehän viitaa varmaan siihen myyrä-animaatioon.

M: ah niin! Jos viittaa, niin lisäpiste. Mulle kelpaisi sellainen myyräbändipaita.

P: Slaavianimaatioissa on aina niin siisti meininki. Ihan erilainen kuin esimerkiksi amerikkalaisissa. Rosoa, "outoa" piirrosjälkeä ja kiehtova meininki. Oikeastaan sama pätee tähän bändi-krtekiinkin!

M: Allekirjoitan! Leffe ja avokadoleipä korkattu, seuraavalla on etulyöntiasema.

P: Just mietin, että pitäisiköhän hakea olut. Rock on kuollut. Kasvissyönti, selibaatti ja tupakoimattomuus on 2010-luvun sex, drugs & rock'n'roll.

M: Samaa mietin tänään

P: Mut joo, kuittauksena Krtekille: hyvä tyypit!

M: ++++

P: Katse horisonttiin! Ja horisontissa siintää bändi nimeltä Hopeakala!

Hopeakala

Facebook
 

P: Näiden bandcampsivuilta sai ladata "Punaiset puut" -ep:n kokonaisuudessaan. Menin ja latasin ja täytyy sanoa, että oon kuunnellut tätä aina silloin tällöin musasoittimellani.

M: Oliko tää se bändi joka ei osanut oikein kuvailla itseään? Mua jotenkin henk.koht rasittaa bändit jotka selittävät etteivät itsekään tiedä mitä ovat ja mihin kehittyvät ja niin edespäin. Tulee sellainen fiilis ettei tee mieli tarttua ja ottaa selvää, "jos te ette sitä tee niin miksi minä tekisin," you know. In short: pitäisi joku adjektiivi tai sana heittää, jotta olisi jotain tarttumapintaa, vaikka se itsekuvailu olisikin metikössä.

P: Saattoi tää olla, mutta aika yksiselitteisen indiepoppiote tyypeillä on, mutta en siis sano tota mitenkään väheksyvästi. Voisin kuvitella, että bändi on kuunnellut The Smithsiä, Killersiä ja sekoitusta parhaita taiderockbändejä. Ainakin Kadun Etukäteen biisin alku on ihan William, It Was Really Nothingia. Tykkään venyvistä ja vanuvista särökitaraliideistä Armoituksen taustalla. muutenkin näissä on ihan hauskoja kitarajuttuja.

M: Mm. Kyllä tässä etäisesti kuuluu indierockin klassikkoteokset taustalla näin niinkuin mentorien ominaisuudessa. Tykkään kanssa kitarajutuista. Ensimmäisellä kuuntelukerralla laulusoundi etäännytti, mutta nyt toisella kierroksella biisit tarttuvat ihan eri tavalla.

P: Sama juttu laulun kanssa.

M: Laulussa ja lauluteksteissä on jotain Tommi Liimattamaista eleettömyyttä ja kyynisyyttä, josta diggaan, vaikken vieläkään ehkä ihan kokonaan laulusoundia kykene hyväksymään. Tosin veikkaan että mitä enemmän sitä kuuntelee, siihen tottuu, eikä kohta enää huomaakaan.

P: Alkuun tökki, mutta sitten ääneen tottui. Laulaja liittyy Liimatan jengiin. se on ihan jees.

M: Itse asiassa mulle tulee jostain syystä lauluista mieleen jopa Kari Peitsamo!

P: Mietin, että olisinkohan mahtanut kiinnostua bändistä, jos olisin törmännyt siihen livenä?

M: Mietin että tämä sopisi täydellisesti jonnekin kirjallisuustieteilijöiden kellaribileisiin. Jos olisin jossain hämärässä ahtaassa tilassa keskiyöllä nousuhumalassa, saattaisin tanssia, jos volume olisi kohdallaan. Se olisi jopa todennäköistä. On kyllä raikkaat kitarat, raikas meininki.

P: Mielestäni tällaisen musiikin pitäisi soida radioissa.

M: Radio on liian kliininen. Tahtoisin nämä jonnekin livetilanteeseen, vaaran ja eloisan soiton pariin.

P: Hopeakalan musiikissahan ei varsinaisesti ole mitään vaikeaa tai poikkitaiteellista, mutta bändi ei silti turvaudu ihan perusratkaisuihin.

M: Mitä tulee eloisaan, niin tässä kyllä on sellaista livesoiton makua. Eloisaa hengittävää soittoa, vähän ehkä huojuvaa mikä on vaan hyvä. Sopii tähän. Jollain tasolla rinnastan tämän CMX:ään, tiedätkö sellaista vähän runorock-meininkiä.

P: En silti sanoisi, että laskisin alleni musiikin loistavuuden edessä. mutta sen taisin sanoa, että tätä olen kuunnellut aika paljonkin. Kadun jo etukäteen on hitti.

M: Haluaisin kuulla lisää menobiisejä ja hengästyttäviä komppeja.

P: Kyllä tässä on läsnä joku samankaltainen melankolinen pohjavire kuin CMX:lläkin. Nämä olisi kiva nähdä livenä kyllä.

M: Niin, tästä tulee mieleen CMX:n popimmat veisut, esimerkiksi Minun sydämeni on särkynyt.

P: Just olin sanomassa, että muuten bändi on Cmx:stä musiikillisesti melko kaukana, mutta toi oli ihan hyvä huomio. Tässä ep:ssä on kypsentämättömän herkun tuntu. Vähän fätimpää sovitusta/tuotantoa/mitä-lie-x-tekijää, niin täähän on oikein hyvä juttu.

M: Mitä-lie-x olisi ainakin mulle lisää tykitystä.

P: Hei näilläkin on naisbasisti!

M: eih!

P: Haha.

M: Mutta tosiaan, jään odottamaan tanssihittejä ja liveä.

P: Jossain biisissä oli rouhee bassoriffi, nyt kun pysähdyin tän asian äärelle. Muutenkin mukavaa komppailu. Ei kahdeksasosalobotomiaa. Kyllä tää on ollut mun suosikki näistä ensimmäisen demopostierän bändeistä. Tosin se antaa vähän epäreilua kilpailuetua, että sain biisit siirrettyä soittimeeni.

M: Paitsi vielä on ainakin yksi jäljellä...

P: Joo. Joku norjalainen! Pitäisiköhän se käsitellä englanniksi, että saavat tästä enemmän irti?

M: ...ja sitten yksi suomalainenkin.

P: Sitä viimeistä en ole vielä kuullut. Jännittävää.
 

Musique Le Pop

 

P: This is the norwegian one, Musique Le Pop.

M: The name obviously refers to the hipster electro scene. After a year in France, it seems that everything new and cool is electro and hipster. French name for a norwegian ensemble can mean only one thing - COOL

P: Le Corps Mince de Françoise, perhaps? The band sounds professional.

M: And the albumcover fits seamlessly to the "new eighties" -thing. Very eighties, very hip. This kind of stuff is now IN in Paris, so come here, Musique Le Pop! Indieguys and gals would adore you.

P: I thought the "eighties-thing" was already over. It sounds like I was wrong.

M: Haha you are. oh I have seen the depths of Paris' indie scene and believe me, this is it.

P: Band is from Norway, name is french, and singing is in english. I think that's hilarious.

M: That's the name of the game.

P: But yeah, Musique Le Pop sounds very international, whatever it's supposed to mean.

M: I have to say that I hate those "cutsie" lead female singers.. This sounds like swedish pop. The Knife and First Aid Kit etc.

P: hehe. I agree to some extent.

M: Bat for Lashes, also. But as said, there is nothing wrong with this, except the fact that this has been done a thousand times already.

P: Turn to sand is quite ok. What is their own thing, I couldn't say. But this is a nice song. And I appreciate they approached our blog. It made us international all of a sudden.

P: Let's move on, shall we?

M: Yep

P: Ekan demoerän vika bändi, Sometimes We Cry. Nimi herättää vähän huolestuneisuutta. Mut niilläkin on tarjota uusi sinkku, ja sinkusta musavideo.

Facebook

M: Se, että bändin esittelyviesti alkoi The Cure -heitolla ei.. hyvä. Ensinnäkin, Friday I'm In Love:n ja Boys Don't Cry:n soittaminen yökerhoissa tai ylipäätään julkisesti pitäisi kieltää. Ja toiseksi, vain Antony Hegarty pystyy vetämään itkemiseen liittyvät sanat läpi uskottavasti. Liittyen siis biisien nimiin ja muihin.

P: Ehkä mä en ole tarpeeksi fani, mutta kyllä ne mun puolesta saa soida tästedeskin.

M: No hyi. Mä en kestä yhtäkään Boys don't cry:ta enää.

P: hehe. Mites tämä ajoittainen itkeskely tippuu?

M: Olen yrittänyt tarpoa tämän kappaleen läpi jo kahdesti aiemmin, nyt yritän paremmalla onnella. Tykkään biisin äänimaailmasta. Pitkiä kitarasointuja, jykevä basso, öinen tunnelma.

P: Soundeista ja äänimaailman hallinnasta täydet pisteet, hyvää tunnelmointia soitinpuolelta, mutta jos Krtekin kohdalla vähän mietitytti ääntämiskysymykset... niin tässä tönkköys häiritsee isosti. Ikävää. Suomeksi tämä voisi kyllä itseasiassa olla vielä kiinnostavampaa.

M: Ihan sama juttu kyllä. Ääntäminen ja laulaminen ylipäätään on jotenkin mun korviin aika off, mikä on harmi.

P: Kyllä toi lauluääni mun kohdalla ainakin menee läpi.

M: Hassun ääntämisen takia sanat tuntuvat täytesanoilta tai ylipäätään sanoilta joilla ei ole painoarvoa. Sanoma häviää ja hukkuu.

P: Niin, harmillista.

M: "We are making love" muuttuu sanahelinäksi, ja luulen ettei sitä ollut sellaiseksi tarkoitettu.

P: Tää oli muuten kyllä Norjan neitosen tavoin tosi ammattimaisen kuulosta, muttei kliinistä.

M: En näe kappaleen kehityskaarta, jotenkin vaan fiilistellään samassa paikassa kappaleen alusta loppuun. Mua muuten häritsee trimmaamattomat viikset lähikuvassa.

P: Eikö viikset olekaan maailman kuumin juttu tyttöjen mielestä?! Olen elänyt valheessa!

M: Tuota ääntämistä on kyllä vähän raskasta kuunnella.

P: Mm-m. Musta tässä on ihan kivaa post-rockpaisuttelun tuntua. Ihan fiilaan.

M: Mun mielestä tässä ei ole postia tai rockia kumpaakaan. No okei, poprock. Tuntuu siltä että tässä on lähdetty hakemaan semmoista The National -henkistä juttua. Toteavia rakkaussanoituksia.

P: Hain tolla enemmän sellaista Mew:n Comforting Sounds -tyyppistä kasvatusta.

M: Tunnelmoivaa kitarointia. Haha, mä en kyllä kuule tässä mahiksia siihen.

P: En nyt keksi suoraa verrokkia. kirottu riittämätön musiikkisivistys! Toi oli parasta mihin pystyin, sorry.

M: Tää taitaa olla vain mun joku oma ongelma, mut onpa muuten siirappiset lyricsit.

P: Ehkä vilpittömistä tunteista on vaikea laulaa olematta siirappinen?

M: "I must say, this night might be the night of my life, and it's alright by me." Siirappisuudenkin voi tehdä tyylikkäästi.

P: No juu.

M: Ei tämä vaan kosketa.

P: Jälleen kerran: en laske alleni, mutta eipä tämä mua pahallekaan päälle saa. Plussaa pro-meiningistä ja hyvästä soitosta. Miinusta viiksiin zoomaamisesta ja ääntämisestä?

M: Tää jättää vaan jotenkin tyhjäksi. Ei oikein herää fiiliksiä puolesta tai vastaan sen kummemmin. Hyviä ja vähemmän hyviä juttuja. Kyllä tämän erän kunniamaininnan ja respectin ansaitsee Hopeakala.

P: Mm-m. Hopeakala soittaa muuten ainakin Klustermus festareilla tänä kesänä. cool! Ja Krtekille haluan myös antaa hillityt istuma-aplodit.

M: Hatunnosto!

P: Mut hienoa! Suomessa on mielenkiintoisia demobändejä. Norjassakin on bändejä. Nyt jäädään odottelemaan uuden demosatsin kertymistä. Onko sulla Minna viimeisiä terveisiä lähettää?

M: Aijai pahan heitit. Ei kai muuta kuin demoja tulemaan, tyypit! Me kuunnellaan kaikki.

P: Näillä mennään. Kiitti kaikesta.

Mustat Kalsarit

Helsinkiläinen Mustat Kalsarit soittaa punkin laitamilla kuljeskelevaa kokeellista rokkia, onnistuen samalla olemaan jokaisen lo-fi - soundeista pitävän päiväuni.

Mustat Kalsarit on tiukasti kiinni ajassaan, ja yhtyeen musiikista löytyy aiempiin vuosikymmeniin viittaavaa kerroksellisuutta. Referensseinä mainittakoon esimerkiksi suomalainen vanhan liiton rock, Radiopuhelimet, Velvet Undergroud, post-punk ja pop. Kasarisynalla höystetty rouhea, kostea ja kirskuva äänivalli yhdistyy nykivään ja rytmikkääseen rumputyöskentelyyn. Paketin täydentää J.Paason suomenkielinen sanataide, joka tarjoillaan puhelaulumuodossa, välillä huudon ja laulun sekoituksena, välillä toteavana kerrontana.

Voima-lehden artikkelissa yhtye kertoo soittavansa yksinkertaisia ja kurinalaisesti sovitettuja sävellyksiä. Lyhyen tutkiskelun jälkeen väittäisin kuitenkin että kappaleet ovat paljon enemmän kuin yksinkertaisia: kalsareiden nytkähtelevät rokkikappaleet liukuvat säännönmukaisesti jossain vaiheessa raiteiltaan muuttuen puhtaaksi improvisaatioksi. Sävellykset ovat tuoreita ja mielenkiintoisia, koukuttavia.

Yhtye julkaisi ensimmäisen äänitteensä Mustan Kasetin viime vuonna, c-kasettiformaatissa tietty. Virkistävintä suomenkielistä rockmusiikkia mitä olen kuullut pitkään aikaan.





Kehoitan vakavasti harkitsemaan kalsareiden keikalle menemistä.

Mustat Kalsarit LIVE:

30.5. 2013 Vastavirta, Tampere
31.5. 2013 Saikku, Pori
  1.6. 2013 Bar Loose, Helsinki

Kotisivut
Facebook 

   

 / Minna